Teatterikone
" Torstaina Maukka ja Väykkä pystyttävät maakuntakiertueen merkeissä talonsa viimeisen kerran. Paikkana Jämsän Pokura klubi. "

Koiratorpan keisari

Minä niin odotin maailmanloppua – sitten synnyit sinä.

Teatterikoneen  tuore kantaesitys on koko perheen näytelmä Koiratorpan keisari. Näytelmän on käsikirjoittanut mittatilaustyönä Mika Terävä ja sen on näyttämölle sovittanut Annu Sankilampi. Ensi-ilta on 18.6.2011 Lounaispuistossa. Työryhmä koostuu paikallisista pitkään teatteria harrastaneista näyttelijöistä, joille Teatterikone tarjoaa mahdollisuuden kehittyä ammattilaisen ohjauksessa. Vaikka estradi luovutetaan tällä kertaa harrastajille, ei Teatterikoneelle tutusta laadusta tingitä.

Näytelmä kertoo vanhan miehen ja hänen pojantyttärensä eriskummallisesta aarteenetsimismatkasta halki unohdetun Suomen. Matkan aikana tyttö saa kuulla isoisänsä elämäntarinan, joka kietoutuu hauskalla tavalla maamme historiaan ja menneeseen aikaan.

Koiratorpan keisari on veikeä kertomus tarinankerronnan voimasta ja matkanteon suhteellisuudesta… sekä värikkäästä Eskosta. Näytelmä sekoittaa vallattomasti yhteen huijarikomediaa, suomifilmiromantiikkaa ja seikkailua, jolloin syntyy pirteä esitys, joka viihdyttää ja koskettaa koko perhettä.

Näytelmän ensimmäinen puoliaika esitetään Lounaispuiston lavalla, jonne katsomokin on nostettu lipan alle sateelta suojaan. Papan tarinan edetessä yleisö kuitenkin jalkautuu värikkäiden hahmojen mukana puistoon, etunenässä Papan luotettava ystävä Esko. Väliajalla on Grilli 21:n alapihalla lavatanssit, ja samasta paikasta alkaa myös näytelmän toinen puolisko. Tarina kuljettaa katsojat läpi puiston takaisin lavalle. Sateenvarjot on hyvä ottaa mukaan, jos huono ilma yllättää.

Esitykset Lounaispuistossa kesällä 2011

La 18.6. klo 19 – ensi-ilta
Ke 22.6. klo 19
To 23.6. klo 19
Ke 29.6. klo 19
To 30.6. klo 19 
Pe 1.7. klo 19
La 2.7. klo 19 
Su 3.7. klo 15 
Su 3.7. klo 19
Ke 6.7. klo 19 
To 7.7. klo 19
Pe 8.7. klo 19
La 9.7. klo 19
Su 10.7. klo 15
Su 10.7. klo 19
Ke 13.7. klo 19
To 14.7. klo 19
Pe 15.7. klo 19
Su 17.7. klo 15
Su 17.7. klo 19
Ke 20.7. klo 19
To 21.7. klo 19

Lippujen hinnat
15 € (peruslippu)
12 € (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet)
8 € (lapset alle 12 v.)
ryhmälippu 10 €/kpl (väh. 15 hlön ryhmä)
perhelippu 40 € (kaksi aikuista ja kaksi alle 12 v. lasta)
Lapset alle 3 v. ilmaiseksi

S-Etukortilla 2 euron alennus peruslipun hinnasta S-Etupäivinä.

Ennakkomyynti: Nikolainkulman Lipunmyynti, Asemakatu 6, puh. (014) 266 0114

Lippuja voi ostaa myös Lounaispuistosta Grilli 21:n alapihalta puolituntia ennen esityksen alkua. Huom. Ovelta lippuja voi ostaa vain käteisellä!

Ryhmäliput ja varaukset Teatterikoneen numerosta 045 652 4776

Käsikirjoitus: Mika Terävä
Ohjaus:
Annu Sankilampi
Laulut: Aaro Vuotila
Puvustus: Annastiina Kekäläinen
Rooleissa: Matti Tulla, Laura Happonen, Jani Ahonen, Antti Suora ja Marjo Vihavainen

Lisätietoja:
Tuottaja Riku Suonio
puh. 045 652 4776
riku [at] teatterikone.fi

Yhteistyössä mukana: