Tämän näytelmän esityskausi on päättynyt.

ERITYISEN ÄITI - monologi kehitysvammaisen lapsen äitiydestä (tilausesitys)

ERITYISEN ÄITI on näyttelijä Annu Sankilammen omakohtainen esitys kehitysvammaisen lapsen äitiydestä 15 vuoden ajalta. Esityksessä risteää välähdyksenomaisesti nykyhetki ja päiväkirjamerkinnät äitiyden alkumetreiltä.

“Poika pötköttelee sohvalla, minä hoidan hänen jalkojaan. Ensin putsataan kostealla pumpulilla, sitten leikataan kynnet ja nyprätään varpaita. Lopuksi rasvataan ja hierotaan. Poika nauttii. Hänen silmänsä ovat puoliummessa. Kuola valuu rennosti suupielestä. Vaikea uskoa, että tämä on se sama poika kenen kanssa tappelin tänään. Kenen päällä istuin ja pitelin käsistä, ettei hän pääse vahingoittamaan minua. Me tässä sohvalla. Minä ja poikani. En haluaisi olla missään muualla.”

Päiväkirja 19.1.2001: “Eilen minulle syntyi pieni poika. Hän painoi syntyessään 3440 grammaa. Kuten elämässä muutenkin, ei nytkään mennyt mikään niin kuin olin ajatellut. Pikkuinen on nyt teho-osastolla tarkkailtavana. En ehtinyt nähdä lasta ollenkaan. Onneksi pieni rääkäisi tai paremminkin nyyhkäisi ennen kun se vietiin, kuulin sentään äänen. Kun lapsi vietiin heti pois en ehtinyt tajuta että olen tuon pienen pojan äiti.”  

 

Esityksestä ja siihen liittyvästä elämästä kirjoitettua:

Ystäväblogi, katsojan arvio esityksestä.

Kotivinkki, Annun haastattelu.

Lasten tähden, katsojan arvio esityksestä.

Työryhmä

Käsikirjoitus, ohjaus & lavalla: Annu Sankilampi
Musiikki: Piia Sairanen
Tekniikka: Mikko Kokki
Juliste ja kuvat: Matti Partanen

Tämä esitys on tilattavissa

Esityksen tilaushinta on alk. 700 € + matkat. Tilavaatimus on 6m x 6m + sähköt, mielellään teatteriesitykselle soveltuva tila.

Erityisen äiti -sivulla ilmoitetaan tilausesityksistä, joihin on mahdollisuus osallistua.

Jaa tämä sivu:

Esitysaikataulu

Esitys on tilattavissa.
Tilaukset: annu@teatterikone.fi

Liput

Esitys myydään vain tilauksesta, tilaaja määrittelee lipun hinnan.

Esityspaikka

Ei lisätietoja.

Lisätietoja

Annu Sankilampi
annu@teatterikone.fi
p. 0400 668187

Annu Sankilampi on Teatterikone -teatterin perustaja, taiteellinen johtaja, ohjaaja, näyttelijä ja kouluttaja. Hän haluaa teatterintekijänä haastaa itseään tarttumalla henkilökohtaisiin aiheisiin ja tehdä näkyväksi asioita, joita on vaikea sanoittaa.