Teatterikone
" Blogissa oivaltava kirjoitus Forumin nuoriin liittyen / "

Lisää teatterista

Teatterikone tänä päivänä

Teatterikone on syntymästään saakka tehnyt teatteria ja vienyt esityksiä perinteisten lavojen ja näyttämöiden lisäksi paikkoihin, joissa teatteria ei aiemmin ole tehty. Ryhmällä ei ole omaa teatteritilaa, vaan esitykset toteutetaan kiertäviksi.

Uusien kotimaisten näytelmien lisäksi Teatterikone tuottaa vuosittain erilaista ohjelmaa entisille ja nykyisille lapsille. Musiikkia, toiminnallisia seikkailuja tai forum-teatterin keinoin tapahtuvaa työyhteisön virkistystä. Kun Kone ei ole tien päällä on keikkakalustomme vuokrattavissa esityksellisiin tarkoituksiin.

Historia lyhyesti

Teatterikone perustettiin alkujaan Joutsaan vuonna 2003. Kahden kesän ajan eräänlaisena kotinäyttämönä toimi itse rakennettu kesäteatteri katettuine katsomoineen hotelli Rantasipi Joutsenlammen rannassa. Siellä kantaesitettiin peräkkäisinä kesinä koko perheen näytelmät ”Neito tanssii…” ja ”Salaisuuden vartija”. Vuoden 2005 marraskuussa sai ensi-iltansa ensimmäinen kiertuenäytelmä ”Ilonen talo”, joka dramatisoitiin Kreeta Onkelin samannimisestä kirjasta. Tällä näytelmällä Teatterikone voitti tammikuussa 2006 Mikkelin työväen näyttämöpäivien yleisöäänestyksen ja kuuluisan tuoli –kiertopalkinnon. Jos siis näet tuon tuolin niin löydät siitä Teatterikoneen logon! Ilosen talon menestys ja siitä saatu palaute innoitti jatkamaan kiertuetoimintaa ja marraskuussa 2006 Marie Valerie – tähdestä unohduksiin sai ensi-iltansa Joutsan Huttulassa nelostien varrella. Tämä näytelmä pääsi mukaan Pieksämäen monologikilpailuun.

Rantauduttuaan Joutsaan Teatterikone tähysi jo uusia tuulia päin ja sijoittikin kesänäyttämönsä kahdeksi kesäksi kulttuurilaitos Haihatuksen kulttuuripellolle, jossa ensi-iltansa saivat vuonna 2007 ”Minusta tulee isona”, sekä vuonna 2008 ”Pönttöjuttu”. Näiden välillä toiminta alkoi jo siirtyä vakituisemmin Jyväskylän puolelle kun ensi-iltansa saivat Mika Terävän ”Hiekkalaatikkoperhe”, sekä runoista koostettu esitys ”Runollista”.