Teatterikoneen kevään 2018 ohjelmisto

Teatterikoneen kevät 2018 koostuu kantaaottavista kantaesityksistä. Esityksissä ei kaihdeta haastavia aiheita ja ne toteutetaan Teatterikoneen rouhealla otteella.

Kaikki tämän kevään esitykset nähdään Kolmikulmassa sijaitsevassa Kulttuuritalo pop upissa, jonka sisäänkäynti on Puistokadun puolella katutasossa (Puistokatu 2).  

LUPAUKSET JOTKA EIVÄT KOSKAAN TOTEUTUNEET

Omakohtaisista kokemuksista ja ihmisiltä kerätyistä tarinoista koostuvassa näytelmässä Lupaukset jotka eivät koskaan toteutuneet, ääneen pääsevät alkoholistien läheiset. He kertovat miltä on näyttänyt ja tuntunut, kun toinen juo ja moneen kertaan annetut lupaukset on taas kerran petetty. Esityksen rooleissa nähdään Annu Sankilampi.

Näytelmän muoto on lainattu Minnesota-hoidosta, jossa läheiset pääsevät kertomaan alkoholistille tuntemuksiaan. Esityksessä alkoholistia ei nähdä, mutta Aaro Vuotilan ja Piia Sairasen säveltämien laulujen kautta kuullaan myös alkoholistien ajatuksia.

Esityksen lopuksi on näyttelijän vetämä keskustelu, jossa pohditaan yleisön kanssa näytelmän herättämiä ajatuksia ja tuntemuksia.

Esitykset:

Pe 19.1. klo 19 / Pe 26.1. klo 19 / To 1.2. klo 19 / La 3.2. klo 19 / To 8.2. klo 19 /

La 10.2. klo 19 / To 15.2. klo 19 / Pe 16.2. klo 19 / Ke 7.3. klo 19  / Ke 28.3. klo 19

Pe 6.4. klo 19/ Ke 18.4. klo 19 / To 26.4. klo 19 / To 3.5. klo 19 / Pe 11.5. klo 19

La 12.5. klo 19

 

INVENTAARIO

Syksyllä 2017 kylpylähotelli Summassaaressa esitetty Sanna Ryynäsen käsikirjoittama Inventaario saa vihdoin Jyväskylän ensi-iltansa. Näytelmä kertoo vanhempien ja lasten välisestä suhteesta, meissä kytevistä vihan ja katkeruuden tunteista, rakkaudesta sekä anteeksiannosta –  hetkestä, jolloin meidän on pakko tehdä inventaario elämästämme.

Näytelmän päähenkilö Terttu joutuu kasvokkain menneisyytensä kanssa, kun hänen vanha isänsä joutuu vuodeosastolle.Isän sängyn vierellä päivystäessä muistot alkavat tulvia mieleen ja Terttu on pakotettu pohtimaan, mitä isän kanssa tapahtui ja mitä kaikkea hän siirtää tiedostamattaan eteenpäin sukupolvien ketjussa? Menneisyyttä läpikäymällä hän vähitellen näkee mistä valinnoista voi syyttää muita, ja mistä kaikesta on itse vastuussa. Inventaarion jälkeen jää kaksi vaihtoehtoa, jäädä vihaan ja katkeruuteen kiinni tai löytää velvollisuuden alta rakkaus ja kyky antaa anteeksi. Näytelmän on ohjannut Kirsi Sulonen ja rooleissa nähdään Annu Sankilampi ja Jussi Helminen.

Esitykset:

To 25.1. klo / La 27.1. klo 19 / Ke 31.1. klo 19 / Pe 2.2. klo 19 / Ke 7.2. klo 19 /

Pe 9.2. klo 19 7 La 10.3. klo 13 / La 17.3. klo 19 / To 22.3. klo 19 / To 29.3. klo 19 /

To 19.4. klo 19 / Ke 25.4. klo 19 / La 28.4. klo 19 / Pe 4.5. klo 19 / La 5.5. klo 19 /

Ke 9.5. klo 19

 

LOHIKÄÄRMEEN ALAINEN

Kevään kolmas ensi-ilta Lohikäärmeen alainen kertoo työpaikkakiusaamisesta ja narsistisesta esimiehestä. Näytelmä perustuu Kirsi Siukolan kirjaan, Päivi hyvä. Näytelmässä seurataan Päiviä, joka saa unelmiensa työn. Innostus kuitenkin vaihtuu pikkuhiljaa ahdistukseksi. Päivi alkaa epäillä omaa osaamistaan ja täydelliseltä vaikuttaneen esimiehen läsnäolo aiheuttaa fyysistä pahaa oloa.  

Näytelmän toteuttavat Kirsi Sulonen ja Annu Sankilampi. Esitykseen kuuluu työpajaosuus, jossa näytelmän teemoihin syvennytään yleisön kanssa ja etsitään keinoja työpaikkakiusaamisen vähentämiseksi.

Esitykset:

La 24.2. klo 19 / To 8.3. klo 13 / To 8.3. klo 19 / La 10.3. klo 19 / Ke 21.3. klo 13 /

Ke 21.3. klo 19 / Pe 23.3. klo 13 / Pe 23.3. klo 19 / La 24.3. klo 19 / La 7.4. klo 19 /

Pe 20.4. klo 13 / Pe 20.4. klo 19 / La 21.4. klo 19

 

LIPUT

Teatterikoneen liput myydään osoitteessa: http://teatterikone.teatteriliput.fi/fi/, ennakkolipunmyynti päättyy tuntia ennen esitystä. Vapaita paikkoja voi tiedustella numerosta 045 6524776.

Hinnat ennakkoon: 20 € / 16 €
Hinnat ovelta: 22 € / 18 €. Maksu ainoastaan kortilla!
Alennetut hinnat koskevat opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä, sivareita ja varusmiehiä.

Teatterialan kortilla liput 15 €.

Ryhmävaraukset ja lisätiedot: laura@teatterikone.fi / 045 6524776.

Jätä vastaus