Wivi & Hanna

Vuonna 2021 ensi-iltansa saanut Teatterikoneen Wivi & Hanna esitys sai valtavan suosion.  Esitystä on kyselty tasaisin väliajoin ja nyt päätimme tuoda sen uudistettuna kesäteatteriversiona tarjolle Villa Ranan upeaan puutarhaan.

Wivi & Hanna näytemässä näyttelevät Kirsi Sulonen (Wivi Lönn) ja Annu Sankilampi (Hanna Parviainen). Kuva: Marianne Hautsalo.

Wivi & Hanna -näytelmä kertoo Wivi Lönnistä ja Hanna Parviaisesta, jotka tutustuivat toisiinsa viime vuosituhannen alussa. Heidän kumppanuutensa aiheutti paheksuntaa ja arvostelua, mutta se säilyi silti vahvana loppuun saakka. Ja molemmat naiset niittivät omalla urallaan menestystä miesvaltaisessa maailmassa, vaikka väheksyjiä ja tuomitsijoita riitti. Siinä missä naiset vahvuudessaan ja taistelutahdossaan olivat samaa maata, olivat he persoonina vastakohtia. Ehkä juuri se liimasi heidät tiukasti yhteen, ja sai heidät raivaamaan tietä toisenkin puolesta.

Stella Rautiainen soittaa viulua Wivi & Hanna -näytelmässä. Kuva: Marianne Hautsalo

Katsomo ei ole katettu. Rankkasateen sattuessa siirrämme esityksen Kulttuuritalon sisätiloihin. Esityksen kesto 1h 45min, sisältäen väliajan.

”Näytelmän käsikirjoittajat ovat tehneet valtavan työn perehtyessään lähdemateriaaliin, jonka pohjalta käsikirjoitus on syntynyt. Käsikirjoituksen selkeys ja vahvuus näkyy sovituksen kirkkautena: draama säilyttää jännitteensä ja tuloksena on vaikuttava näyttämöteos. Sankilammen ja Sulosen sisäistynyt tulkinta kertautuu Stella Rautiaisen viulun äänessä.”

Ote Maija-Liisa Westmannin kirjoittamasta arviosta Keskisuomalaisessa 26.6.2026

Ryhmille: Teatterikoneen ja Tiedemuseon elämyspaketti
Sukella vahvojen naisten historiaan ja Seminaarinmäen kulttuuriperintöön! Väh.10
hengen ryhmille räätälöity paketti sisältää Wivi ja Hanna -kesäteatterinäytöksen (26
€/lippu), opastuskierroksen ja käynnin Näyttelykeskus Soihdussa (80 € + alv) sekä
herkullisen ruokailun Ravintola Villa Ranassa (alk. 13,90€/hlö).  Kaikki kohteet
kävelyetäisyydellä. Elämyspäivät: 9.7., 15.7., 18.7. & 23.7.2026. Varaukset
viimeistään 2 viikkoa ennen: varaukset@teatterikone.fi / 044 085 6451. Ravintolan
tarjoilut viim. 4 viikkoa ennen.

Esitystä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Keski-Suomi.

Työryhmä

Käsikirjoitus, ohjaus ja rooleissa: Kirsi Sulonen (Wivi Lönn) ja Annu Sankilampi (Hanna Parviainen)
Viulu: Stella Rautiainen
Lavastus: Aaro Vuotila
Järjestäjä ja yleisöpalvelut: Miio Huhtaniemi / Kalle Vilander
Valokuvat: Marianne Hautsalo
Tuotanto: Teatterikone / Jenni Kohonen

Näytelmä on todellisista ihmisistä, Wivi Lönnistä ja Hanna Parviaisesta, kirjoitettu fiktiivinen teos. Näytelmän kirjoittajat ovat lähteenä ja inspiraationa hyödyntäneet Wikipediaa, Pirkko Soinisen romaania Valosta rakentuvat huoneet sekä Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen tietokirjaa Wivi & Hanna. Näytelmän ensimmäinen versio tehtiin ja esitettiin kesällä 2021, uutta näytelmäversiota varten tekstiä on muokattu ja kirjoitettu lisää keväällä 2026.

Tämä esitys on tilattavissa.

Katso traileri

Tulevat näytökset