Kaaoksen kasvattama

Kaaoksen kasvattama – monologi itsemurhan jättämistä jäljistä

“Tulin koulusta. Kotona on kummallisen hiljaista. Mut valtaa se sama ahdistava tunne. Se tunne mikä enteilee, että jotain pahaa tapahtuu. Pöydällä on tyhjä Diapam -paketti. Säikähdän ja pelkään, että nyt löydän sen kuolleena.”

Kaaoksen kasvattama on rehellinen ja raadollinen kasvutarina mielenterveysongelmista ja itsetuhoisuudesta kärsivän läheisen varjossa. Tarina seuraa äidiksi tulevan nuoren naisen kipuilua oman menneisyytensä kanssa. Raskaus repii omat lapsuusmuistot ja traumat pintaan, eikä niitä pääse enää pakenemaan. Nämä muistot rakentavat hiljalleen katsojien eteen traagisen ja koskettavan palapelin, jossa kaaoksen keskeltä löytyy myös toivoa ja uskoa siihen, että tästä selvitään.

Kaaoksen kasvattama koostuu tositarinaan pohjaavasta monologiesityksestä sekä osallistavasta keskusteluosuudesta, jota vetää esityksen ohjaaja Kirsi Sulonen. Mukana keskustelemassa on kokemusasiantuntija-näyttelijä Annina Savela sekä mielenterveysalan ammattilainen.

Esityksen tarkoituksena on keskustella avoimesti mielenterveysongelmista, itsemurhasta, ja siihen liittyvistä tunteista ja ajatuksista, sekä keinoista ehkäistä itsetuhoisuutta ja selvitä läheisen itsemurhasta.

Mielenterveyden Keskusliitto on tehnyt mielenterveysbarometrin vuonna 2021, jossa todetaan, että yli 95% mielenterveyskuntoutujista pitää kulttuuria sopivana muotona mielenterveysongelmien selättämisessä.

Esityksen kesto: n. 1 h 45 min, sisältäen väliajan.

Esitys on toteutettu Suomen Kulttuurirahaston apurahalla.

Työryhmä

Käsikirjoitus ja näyttämöllä: Annina Savela

Dramaturgi ja ohjaus: Kirsi Sulonen

Tämä esitys on tilattavissa

Yhteydenotot koskien tilausesityksiä kaaoksenkasvattama@gmail.com

Jaa tämä sivu:

Esitysaikataulu

la 16.9. klo 14 ensi-ilta
pe 29.9. klo 18
ke 8.11. klo 18
to 16.11. klo 18
to 7.12. klo 18

Liput

HUOM! HALVEMMAT ENNAKKOLIPUT VAIN LIPPUKAUPASTA.
Ennakkolipunmyynti päättyy 1 h ennen esityksen alkua.

26 € peruslippu ennakkoon
23 € alennuslippu ennakkoon (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, sivarit, varushenkilöt)
12 € nuorisolippu ennakkoon (13-18 -vuotiaat )

Liput tulevat myyntiin toukokuussa!

LIPUT OVELTA / VARAUKSET:

29 € peruslippu ovelta
26 € alennuslippu ovelta (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, sivarit, varushenkilöt)
15 € nuorisolippu ovelta (13-18 -vuotiaat)

Varauksen voit tehdä sähköpostilla: varaukset@teatterikone.fi / tai puhelimitse (virka-aikaan):p. 044 085 6451.
Lippujen lunastus paikan päältä 30 min ennen esityksen alkamista korttimaksulla.

Maksutavat: Korttimaksu, kulttuurisetelit, e-passi. MEILLÄ EI KÄY KÄTEINEN.

Väliaikatarjoilut voit ostaa ennakkoon täältä: VILLA RANAN RAVINTOLA

Esityspaikka

Kulttuuritalo Villa Rana
Paulaharjun sali
Seminaarinkatu 13,
40100 Jyväskylä

Talon pihassa ei ole yleisöparkkipaikkoja. Yliopiston päärakennuksen pihassa ja Seminaarinkadun varressa on aikarajoitettuja ilmaisia parkkipaikkoja. Lähin parkkihalli on P-Cygnaeus, Vapaudenkatu 35. Julkisen liikenteen lähimmät pysäkit ovat Lounaispuiston alapuolella Vapaudenkadulla (Pysäkkien nimet Lounaispuisto 1 ja 2), Suomalaisen musiikkikampuksen edessä Voionmaankadulla (Pitkäkatu 1 ja 2) sekä kampusalueen reunalla Keskussairaalantiellä (Yliopisto 1 ja 2).

Yleisösisäänkäynti on yliopiston päärakennuksen puoleisesta ovesta (puutarhan puolelta). Esteetön sisäänkäynti porrashissiä tarvitseville on kaupungin puoleisesta ovesta. Otathan ennakkoon yhteyttä numeroon 044 085 6451 , mikäli sinun tarvitsee käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.

Lisätietoja

Vuonna 2020 Suomessa tehtiin 717 itsemurhaa. Vaikka tilastot ovat vuosikymmenten saatossa vähentyneet, niin itsemurhayrityksiä tilastoidaan vuosittain silti 10 000-30 000. WHO:n raportti itsemurhaa koskien arvioi, että jokaista toteutunutta itsemurhaa kohti tapahtuu n. 20 itsemurhayritystä. Todellista tilastoa ei yrityksille ole, koska läheskään kaikki itsemurhayritykset eivät tule julki. Lisäksi monet toteutuneetkin itsemurhat tulee oletettavasti kirjatuksi onnettomuutena tai jollain muulla kuolinsyyllä. Itsemurha on toiseksi yleisin kuolinsyy 15-29 vuotiaiden keskuudessa.

WHO:n raportin mukaan yhteisöjen rooli itsemurhien ehkäisyssä on keskeinen. Vertaistuki ja aiheen äärellä yhteisesti oleminen voivat tarjota sosiaalista tukea ja poistaa aiheeseen liittyvää leimautumista ja syyllisyyden tunteita sekä itsemurhaa yrittäneiltä, että itsemurhan tehneiden läheisiltä. WHO:n raportissa tuodaan esiin myös itsemurhan tehneiden läheiset olennaisena osana ehkäisystrategiaa. Muiden tarinoiden kuuleminen voi tutkimusten mukaan auttaa poistamalla stigmaa teeman ympäriltä, sillä itsemurha on edelleen tabu, joka pahimmassa tapauksessa leimaa läheiset, sekä sitä yrittäneen loppuelämäksi. Puhuminen ja tiedon lisääminen ei kasvata itsemurhariskiä, päinvastoin. Tietoisuus itsemurhasta, sen ehkäisystä ja avunsaannista auttaa itsemurhaa suunnittelevaa harkitsemaan ja miettimään asiaa uudelleen, sekä hakemaan apua.